Väriopittomuus

 Opinnoissani on käsitelty muun muassa värioppia ja värianalyysia viimeisen kuukauden aikana. En ole aivan varma, mihin kyseisten asioiden pintaraapaisut tähtäävät, mutta eräs asia on varma: tunkekaa värioppinne jonnekin muualle!

Tikkurilan värikartta

Kylmät värisävyt, murretut värit, syksyinen keltainen, lohenpunainen... En tiedä, kasvoiko minulle pallit vai miksi olin kiivetä seinille, kun opettajamme toi luokkaan kasan huiveja ja jakaannuimme ryhmiin analysoimaan toistemme värejä. Hommassa meni noin puoli tuntia per tyyppi, siis ryhmissä, ja sinä aikana meidät analysoitiin muun muassa "kylmäksi kevääksi", "lämpimäksi syksyksi" jne. Lisäksi puhuttiin sellaisista väreistä kuin "kissankellonsininen", "lohenpunainen", "mintunvihreä".

FaceFactoryn värikartta kevätsävylle

 Arasti myönnän, että en tajunnut. Väri kuin väri? Mihin näitä juttuja tarvitaan? Jos/kun tarvitsen kangasta johonkin vaatteeseen, ensimmäinen ajatukseni on toki se, että väri miellyttää minua. Mutten mallaile sitä iholleni kaikissa valaistuksissa ja mieti, saako tämä nyt minut näyttämään hehkeältä vai viekkaalta. Tällä hetkellä ensimmäinen kriteeri vaatteiden (ja kankaiden) valinnassani on hinta.

Koulutusrappuset

En päässyt yliopistoon opiskelemaan tänä syksynä. Voittoni jäi kahden pisteen päähän.

Pääsin kahteen hakemaani koulutukseen ammattikoulussa, ja ainoaan hakukohteeseeni ammattikorkeakoulussa.

Strategiani oli päästä yliopistoon. Jos en sinne, niin sitten ammattikorkeakouluun. Ja amis, no... Sinnehän pääsevät kaikki! Ai eikö?

Ei. Pääsin vasta kolmanteen kohteeseen, johon hain. Oltuani siellä kaksi päivää, sain kakkoskohteesta soiton ja tervetulotoivotuksen.

Tällä hetkellä opiskelen siis ammattikoulussa. Yo- ja pk-pohjaiset opiskelijat ovat samassa luokassa, ja meitä erottaa vain eri aikoihin sijoitetut yleissivistävät opinnot ja työharjoitteluaikataulut. Iällisesti nuorimmasta vanhempaan on noin kaksikymmentä vuotta, ja kokeneisuuteen alallamme kutakuinkin saman verran. Jotkut saavat työn valmiiksi 8 tunnissa, ja muut 16 tunnissa. Jos työlle on annettu aikarajaksi, sanotaan, 12 tuntia, nopeimmat tekevät kahdeksan tuntia luppohommia. Siivoavat koneita, etsivät seuraavaan työhön materiaalia jne.

Kun nuorin aines kikattaa ja häiritsee tuntia, kadun. Kun odotamme syystä x vartin myöhässä olevia ruokailijoita luokkaan, kadun. Kun olen nukkunut huonosti ja herään horteestani seitsemältä, kadun. Mutta kun juttelen kavereiden kanssa ruokalassa ja nauramme, olen tyytyväinen. Kun oivallan uuden asian koulussa, olen tyytyväinen. Kun minulla on vapaata koko koulupäivän jälkeinen aika (yleensä 14 jälkeen) ja ehdin tehdä kaikkea mahdollista opintotuen hinnalla, olen ihan tyytyväinen.

Pinkki poika ja sininen tyttö

Kun muutin pitkästä aikaa saman katon alle vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa, hammasharjani sai mukiin kaverin. Koska tahdoimme rikkoa stereotypioita, minä sain sinisen hammasharjan ja kanssaeläjä pinkin. Parin viikon päästä huomasin hammasharjaa pois laittaessani, että olin pessyt hampaani SILLÄ PINKILLÄ HARJALLA. Kuvainnollisesti häntä jalkojen välissä tunnustin rikoksen kanssaeläjälleni, ja sain synninpäästön.

Ei mennyt kauaakaan, kun kanssaeläjä teki samanlaisen rikoksen. Kuinka syvään nämä mielikuvat on meihin istutettu? Hyvänen aika, yksi lapsuudentraumoistani on se, että minä sain aina siniset saappaat, siskoni punaiset!

Piirakka ja viimeinen pala

Yksin asuessa voi olla varma, ettei kukaan muu tuo jääkaappiin maitoa tai juustoa. Voi olla varma, ettei kukaan muu tiskaa koko viikon tiskejä ja vie samalla roskia. Eikä vie viimeistä palaa piirakasta.

Tein hurjan hyvää omena-murupiirakkaa, johon tulee omenan lisäksi rahkaa. Sitä sitten maisteltiin ja kesti jopa kaksi päivää, ennenkuin piirakan viimeiset hetket olivat käsillä. Ja kun ajattelin nauttia vielä pienen palan, ja jakaa suuren palan kanssaeläjäni kanssa... SITÄ EI ENÄÄ OLLUT. Pala oli KADONNUT. Syyttävä sormi osoitti kanssaeläjään, joka katuvaisena mutisi luulleensa, että olin säästänyt sitä viimeistä palaa hänelle... Ja taas minua vietiin.

On kovin vaikeaa tietää, kun jaetaan vaikka suklaalevyä, haluaako se toinen vielä mahdollisesti ehkä palasen, vai onko hän jo saanut tarpeeksi. Kun sitten kääreestä löytää vielä yhden palasen ja kuulee toisen varanneen sen juuri minulle, hymy on herkässä.

Vaalit ja lupaukset

Olen tullut vanhaksi ja alkanut seurata politiikkaa, ainakin vaalien suhteen. Kaikki puolueet lupaavat NYT opintotuen sitomista indeksiin; miksi sitä ei sitten jo sidottu? Jätettiinkö kysymys tahallaan avoimeksi, jotta sillä voitaisiin kalastella ääniä vaaleissa, ja saada opiskelijat uurnille? Vai onko tämä taas yksi niistä kuuluisista vaalilupauksista, jotka eivät koskaan toteudu?

Haluaisin esittää kaikille puolueille kysymyksen, joka liittyy muunmuassa nuorten perusturvan leikkaamiseen. Mitä olen tehnyt väärin, kun olen sairastunut masennukseen? Missä olen mennyt vikaan, ja miksen saa edes taattua toimeentuloa, sanotaan, vuodeksi? Oletteko itse koskaan elänyt alle tonnilla kuussa? Entä alle viidelläsadalla (500) eurolla? Koittakaapa, ja jos haluatte oikein extremeä, pudottakaa kuukausitulo kahteensataan! Ja kun se kuukausi on ohi, postiluukustanne tipahtaa kirje, joka kertoo, että seuraava kuukausi pitäisi elää 40 prosenttia pienemmällä tulolla.

En sano, että minun asiani olisivat noin huonosti. Jonkun muun ovat.

Pieniä köyhyyden kokemuksia

TV:stä tulee juuri Silminnäkijän dokumentti Elämää köyhänä. Kolme hyvätuloista ihmistä, piispa, projektipäällikkö ja elämäntaidon valmentaja, elävät viikon köyhinä. Yksi elää toimeentulotuella, toinen kaupan kassan palkalla ja kolmas takuueläkeläisen rahoilla.

Valitut ihmiset ovat selvästi ajatelleet asiaansa ja puhuvat kauniita köyhyydestä. Siitä, miten viikko oli vaikea, ja oikeastaan joku tunsi olevansa vain vähävarainen. Piti kieltäytyä, tai jos ei olisi ollut omaa korttia mukana, villapaidasta ja ihovoiteista. Ihmiset joutuivat suunnittelemaan eivätkä voineet olla kavereidensa kanssa kuten yleensä, tai matkustaa bussilla.

Kävin keittiössä ohjelman aikana. Leipä on loppu, kävin aiemmin kaupassa mutta siellä ei ollut lainkaan alennushintaisia leipiä. Ehkä huomenna on.

Se Oikea Ala

Tänään on erityisen huono päivä. En tiedä, mistä tuulee, mikään ei vain oikein innosta. Paitsi tietenkin tyhmät ja järjettömät asiat, kuten arcade-pelit. Pöydällä olisi kaksikin pääsykoekirjaa, mutta...

En tiedä, pääsenkö vieläkään opiskelemaan. Entä jos opiskelen väärää alaa? Mistä oikean alan tunnistaa? Pitäisikö minun opiskella sellaista, mikä minua kiinnostaa, vai sellaista, mistä varmasti saan työtä eli rahaa? Työvoimatoimisto ehdotti aiemmin tässä kuussa, että kun kerran aion opiskella seuraavaksi, heillä olisi tällainen hieno juttu! Saisin opintotuen sijaan työttömyysrahaa, joka on, ainakin heidän laskujensa mukaan, opintotukea suurempi. JOS opiskelisin alaa, jolle olisi täällä kysyntää, siis töitä.

Näillä pohjoisilla leveyksillä tuskin tarvitaan yhtään enempää kirjallisuudentutkijoita, tai vaattureita. Enintään lumityöntekijöille ja safarien pitäjille voisi löytyä jotain hommaa. Työvoimatoimiston virkailija tarkoitti ilmeisesti, että mainitsemani laborantti/bioanalyytikko olisi homma, jolle olisi töitä, ja jonka opiskelua laitos tukisi. Minuun hiipi pelko, että tukeni lakkautetaan, jos en opiskele sitä mitä laitos haluaa.

Sitten tuli viha: miksi järjestetään koulutuksia, joista valmistuneille ei ole töitä? Katsoin jokin aika sitten elokuvan City of Ember. Siinä ammatit jaettiin hyvin yksinkertaisesti: ammatti lapussa, laput pussiin ja lapset arpoivat itselleen ammatin. Homman, jolle oli kysyntää.

Minusta tuntuu huijatulta.