Ei mennyt kauaakaan, kun kanssaeläjä teki samanlaisen rikoksen. Kuinka syvään nämä mielikuvat on meihin istutettu? Hyvänen aika, yksi lapsuudentraumoistani on se, että minä sain aina siniset saappaat, siskoni punaiset!
perjantai 15. heinäkuuta 2011
Pinkki poika ja sininen tyttö
Kun muutin pitkästä aikaa saman katon alle vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa, hammasharjani sai mukiin kaverin. Koska tahdoimme rikkoa stereotypioita, minä sain sinisen hammasharjan ja kanssaeläjä pinkin. Parin viikon päästä huomasin hammasharjaa pois laittaessani, että olin pessyt hampaani SILLÄ PINKILLÄ HARJALLA. Kuvainnollisesti häntä jalkojen välissä tunnustin rikoksen kanssaeläjälleni, ja sain synninpäästön.
Piirakka ja viimeinen pala
Yksin asuessa voi olla varma, ettei kukaan muu tuo jääkaappiin maitoa tai juustoa. Voi olla varma, ettei kukaan muu tiskaa koko viikon tiskejä ja vie samalla roskia. Eikä vie viimeistä palaa piirakasta.
Tein hurjan hyvää omena-murupiirakkaa, johon tulee omenan lisäksi rahkaa. Sitä sitten maisteltiin ja kesti jopa kaksi päivää, ennenkuin piirakan viimeiset hetket olivat käsillä. Ja kun ajattelin nauttia vielä pienen palan, ja jakaa suuren palan kanssaeläjäni kanssa... SITÄ EI ENÄÄ OLLUT. Pala oli KADONNUT. Syyttävä sormi osoitti kanssaeläjään, joka katuvaisena mutisi luulleensa, että olin säästänyt sitä viimeistä palaa hänelle... Ja taas minua vietiin.
On kovin vaikeaa tietää, kun jaetaan vaikka suklaalevyä, haluaako se toinen vielä mahdollisesti ehkä palasen, vai onko hän jo saanut tarpeeksi. Kun sitten kääreestä löytää vielä yhden palasen ja kuulee toisen varanneen sen juuri minulle, hymy on herkässä.
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Vaalit ja lupaukset
Olen tullut vanhaksi ja alkanut seurata politiikkaa, ainakin vaalien suhteen. Kaikki puolueet lupaavat NYT opintotuen sitomista indeksiin; miksi sitä ei sitten jo sidottu? Jätettiinkö kysymys tahallaan avoimeksi, jotta sillä voitaisiin kalastella ääniä vaaleissa, ja saada opiskelijat uurnille? Vai onko tämä taas yksi niistä kuuluisista vaalilupauksista, jotka eivät koskaan toteudu?
Haluaisin esittää kaikille puolueille kysymyksen, joka liittyy muunmuassa nuorten perusturvan leikkaamiseen. Mitä olen tehnyt väärin, kun olen sairastunut masennukseen? Missä olen mennyt vikaan, ja miksen saa edes taattua toimeentuloa, sanotaan, vuodeksi? Oletteko itse koskaan elänyt alle tonnilla kuussa? Entä alle viidelläsadalla (500) eurolla? Koittakaapa, ja jos haluatte oikein extremeä, pudottakaa kuukausitulo kahteensataan! Ja kun se kuukausi on ohi, postiluukustanne tipahtaa kirje, joka kertoo, että seuraava kuukausi pitäisi elää 40 prosenttia pienemmällä tulolla.
En sano, että minun asiani olisivat noin huonosti. Jonkun muun ovat.
lauantai 26. maaliskuuta 2011
Pieniä köyhyyden kokemuksia
TV:stä tulee juuri Silminnäkijän dokumentti Elämää köyhänä. Kolme hyvätuloista ihmistä, piispa, projektipäällikkö ja elämäntaidon valmentaja, elävät viikon köyhinä. Yksi elää toimeentulotuella, toinen kaupan kassan palkalla ja kolmas takuueläkeläisen rahoilla.
Valitut ihmiset ovat selvästi ajatelleet asiaansa ja puhuvat kauniita köyhyydestä. Siitä, miten viikko oli vaikea, ja oikeastaan joku tunsi olevansa vain vähävarainen. Piti kieltäytyä, tai jos ei olisi ollut omaa korttia mukana, villapaidasta ja ihovoiteista. Ihmiset joutuivat suunnittelemaan eivätkä voineet olla kavereidensa kanssa kuten yleensä, tai matkustaa bussilla.
Kävin keittiössä ohjelman aikana. Leipä on loppu, kävin aiemmin kaupassa mutta siellä ei ollut lainkaan alennushintaisia leipiä. Ehkä huomenna on.
perjantai 25. maaliskuuta 2011
Se Oikea Ala
Tänään on erityisen huono päivä. En tiedä, mistä tuulee, mikään ei vain oikein innosta. Paitsi tietenkin tyhmät ja järjettömät asiat, kuten arcade-pelit. Pöydällä olisi kaksikin pääsykoekirjaa, mutta...
En tiedä, pääsenkö vieläkään opiskelemaan. Entä jos opiskelen väärää alaa? Mistä oikean alan tunnistaa? Pitäisikö minun opiskella sellaista, mikä minua kiinnostaa, vai sellaista, mistä varmasti saan työtä eli rahaa? Työvoimatoimisto ehdotti aiemmin tässä kuussa, että kun kerran aion opiskella seuraavaksi, heillä olisi tällainen hieno juttu! Saisin opintotuen sijaan työttömyysrahaa, joka on, ainakin heidän laskujensa mukaan, opintotukea suurempi. JOS opiskelisin alaa, jolle olisi täällä kysyntää, siis töitä.
Näillä pohjoisilla leveyksillä tuskin tarvitaan yhtään enempää kirjallisuudentutkijoita, tai vaattureita. Enintään lumityöntekijöille ja safarien pitäjille voisi löytyä jotain hommaa. Työvoimatoimiston virkailija tarkoitti ilmeisesti, että mainitsemani laborantti/bioanalyytikko olisi homma, jolle olisi töitä, ja jonka opiskelua laitos tukisi. Minuun hiipi pelko, että tukeni lakkautetaan, jos en opiskele sitä mitä laitos haluaa.
Sitten tuli viha: miksi järjestetään koulutuksia, joista valmistuneille ei ole töitä? Katsoin jokin aika sitten elokuvan City of Ember. Siinä ammatit jaettiin hyvin yksinkertaisesti: ammatti lapussa, laput pussiin ja lapset arpoivat itselleen ammatin. Homman, jolle oli kysyntää.
Minusta tuntuu huijatulta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)